Varpaat puutuu juostessa

Varpaiden puuttuminen juostessa on harmillinen vaiva, mutta harva juoksija kuitenkaan lopettaa juoksemista tai edes tutkituttaa jalkojaan puutumisen selvittämiseksi. Puutuminen varpaissa on usein hetkellistä, ja poistuu juoksun loppumisen jälkeen. Kipua ei välttämättä esiinny puutumisen yhteydessä, jolloin juoksu usein jatkuu puutuneista varpaista huolimatta.


Varpaiden puutumiseen voi olla muutamia melko harmittomia syitä, jotka on korjattavissa suhteellisen helposti, mutta taustalla saattaa olla myös hyvin haastavia ja vaikeahoitoisia vaivoja.


Juoksijoita joilla varpaat puutuvat
Varpaiden puutuminen juostessa saatta johtua vääränlaisista kengistä, heikosta jalkaterästä tai liiasta rasituksesta.

Miksi varpaat puutuvat juostessa?

Varpaiden puutuminen johtuu varpaiden hermojen joutuessa puristuksiin jalkaterän luiden välissä. Hermopinne saattaa olla myös nilkassa, polvessa, pakaran tai selän alueella. Hermon olessa puristuksissa, hermon välittämä sähköinen impulssi ei pääse johtumaan normaalisti, jolloin pinnallinen ihotuntemus jää aistimatta, joka johtaa varpaiden puutumiseen.


Puutumisoireet saattavat olla hetkellisiä tai kroonisia ja näin vaikuttaa pahimmillaan kävelyyn tai johtaa hermon vaurioitumiseen. Myös verenkierron estyminen turvotuksen tai puristuksen takia saattaa johtaa varpaiden puutumiseen. Tällöin hermojen hapekkaan veren saanti on hetkellisesti rajoittunut ja hermon toiminta heikentyy.


Varpaiden puutumisen oireet


Varpaiden puutumiseen saattaa liittyä myös tikuttavaa, polttavaa tai muuten vaan outoa tunnetta. Joskus ihmiset kuvaavat tunnetta "kuin varpaat olisi kumitettu kokonaan pois". Osa kuvailee alkuun kuin neuloja olisi työnnetty varpaisiin, ja juoksun edetessä tuntemus kuitenkin poistuu ja tunnottumuus ottaa vallan.


Mikäli puutumisen lisäksi hvaitset seuraavia oireita, kannattaa hakeutua lääkärin vastaanotolle:

  • voimakasta kipua jalkaterässä tai varpaissa

  • varpaiden liikuttaminen on vaikeaa

  • varpaille nousu ei onnistu

  • kantapäillä kävely ei onnistu

  • tunnottomuus ei poistu pian juoksun lopettamisen jälkeen

  • tunnottomuus ei poistu pian kengän poisottamisen jälkeen


Onko varpaiden puutuminen juostessa vaarallisista?

Useimmiten varpaiden puutuminen juostessa ei ole vaarallista, mutta puutumiseen tai tunnottomuuteen kannattaa aina suhtautua vakavasti. Hermopinne vapautuu usein itsekseen, jos rasitus loppuu tai puristus (kengästä) poistuu.


Pidempiaikaisempia ja hoitoa vaativia syitä varpaiden puutumiseen:

  • Diabeettinen neuropatia

  • Välilevyn pullistuman aiheuttama hermopuristus selkäydintasolla

  • Mortonin neurooma

  • Tarsaalitunneli syndrooma


Varaa aika maksuttomaan jalkaterapeutin konsultaatioon! Täytä lomake sivun alalaidassa tai laita viestiä info@jalkapaiva.fi


5 vinkkiä varpaiden puutumisen hoitoon juoksijoille:


1. Tarkista kengät

Kärjestä liian kapeat tai kooaltaan liian pienet kengät puristavat jalkaterän etuosaa kasaan ja lisäävät painetta hermoille. Myös ns. banaanin-malliset kengät painavat pikkuvarpaan puolelta jalkaterän luita kasaan ja puristuksiin, joka saatta aiheuttaa tuntupuutoksia.


Juoksukengät ovat nykyää hyvin pehmeitä ja kevyitä, mutta varsinkin päkiän alla liika pehmeys on jalkaterälle haastavaa. Ilman tukevaa alustaa jalkaterän jännittyminen on haastavaa ja poikittaiskaari pääse madaltumaan hallitsemattomasti johten varpaiden puutumiseen pidemmässä juoksussa.


Kenkien liian tiukka nauhoittaminen saattaa myös johtaa varpaiden puutumiseen juostessa. Jalkaterä turpoaa juoksun aikana, ja jos kenkä ei salli joustoa, voi kudoksille tulla rasitusta juoksun edetessä.


2. 3.Vahvista jalkaterää

Erityisesti jalkaterän etuosan vahvistaminen on varpaiden puutumisen kannalta olennaista. Heikko jalkaterän etuosa ei jaksa kannatella poikittaiskaarita joka johtaa jalkterän luiden painumiseen ja hermojen puristumiseen kovasssa rasituksessa.


Toe push up eli varvaspunnerrukset ovat oiva tapa vahvistaa jalkaterää, ja samalla lisätä liikkuvuutta varpaissa ja jalkapohjassa.




3. Nilkkaan lisää liikkuvuutta

Varpaiden puutumisen taustalla saattaa olla jäykkä nilkka. Jos nilkka ei pääse koukistumaan riittävästi, kuormitus keskittyy jalkaterän etuosalle ja saattaa näin rasittaa juoksun aikana etuosan kudoksia ja johtaa pinnetilaan.


Useimmiten heikko nilkan liikkuvuus yhdistyy pohjelihasten heikkouteen. Lue täältä lisää kuinka saat vahvistettua pohkeen lihaksia.


4. Juoksuohjelmointi kuntoon

Puutumisoireilu varpaissa on lähes aina liitoksissa juoksun määrälliseen lisääntymiseen. Kuormituksen kasvaessa, erityisesti jos nousu on hyvin raju, lihasten kapasiteetti ottaa vastaan kuormitusta ylittyy ja oireilu alkaa.


Puutuminen usein lievityy jos juoksu palautuu tasolla joka on juoksijalle siedettävää ja josta on mahdolista palautua.


5. Käytä kompressiosukkaa tai -säärystintä

Jos huomaat jalkojesi turpoavan huomattavasti juoksun aikana, saattaa liiallinen nesteen kertyminen olla syynä varpaiden puutmiseen. Tähän saattaa auttaa kompressiosukan tai -säärystimen käyttäminen juoksun aikana.


Lue täältä lisää kompressiosukan käytöstä juostessa.


-Sami


Puutuuko sinun varpaasi juostessa? Laita viestiä jalkaterapeutille: info@jalkapaiva.fi

205 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki